Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Alien or not a.k.a. Ylläpitäjä

Kuvaa ei saatavilla nyt eikä varmaan ikinä, ellei se viitsi raapustaa itsestään omakuvaa.

Lyhyesti

Olen siis tällainen random-hyypiö joka tottelee netissä nimeä Miwa joka puolestaan on jonkinmoinen väännös siitä oikeasta nimestä. Olen ysikakkonen ja asustelen Etelä-Suomessa sellaisessa vanhassa ja homeisessa kaupungissa - ei sen enempää siitä. Koulua olen käynyt no peruskoulun, Ulkoasun suunnittelijan/graafisen alan tutkinnon heti sen perään, viime vuonna aloittelin iltalukiota (matikka on kamalaa!) ja tänäsyksynä aloitin datanomi-opinnot - joista, näin sivumennen (onko tuo sana?) sanon että nautin tästä tutkinnosta huomattavasti enemmän kuin siitä edellisestä. Perheeseeni kuuluvat isä, enemmän tai vähemmän hohdokas tuolla kauempana asuva isosisko (joka väittää että 80-luvun TMNT on parasta) sekä toinen isosisko (ja sen tyttö ja poika) sekä ihana musta kissa jonka nimi on Virkku. Olen jo muutaman vuoden ollut aikeissa hankkia kilpikonnan, mutta toistaiseksi sellaista ei ole ilmestynyt.

Ja jotain randomia tähän perään

Mielenkiinnon kohteet: Anime/Manga, erityisesti 80-luvun manga, animaatiot, TMNT (kuka ei olisi arvannut?), Pokémon pelien merkeissä, koodaaminen, epämääräinen kirjoittaminen, musiikin kuuntelu, piirtäminen, DeviantArtissa pörrääminen, chättäily, kauhu-elokuvat, Percy Jackson, lukeminen, historia oppiaineena..onhan näitä, ei vain tule mieleen enempää.

Ei niin mielenkiintoista: Matikka ja muut matemaattiset aineet, aikaiset herätykset, heikot naishahmot kirjallisuudessa, Mary-Suet, Twilight, Yön Talo (vaikka saattaakin vaikuttaa aluksi mielenkiintoiselta), Nälkäpeli + muutenkin nämä nykyiset kaikenmaailman vampyyrisarjat ja muut wanna be jotain erikoista sarjat, suomenkielinen dubbaus useimmissa tv-sarjoissa, rap, yleinen syrjintä, koulukiusaus ja pissismi, erittäin pitkät ja puuduttavat luennot, sipulipitoiset ruuat, lukion äidinkieli, TMNT2012:sta April, Capril, Leo-fanitytöt.. näitäkin olisi vaikka kuinka mutta ehkä lakkaan valittamasta suosiolla :D

On TV: C.S.I, CSI: Miami, House, Supernatural, TMNT2003, NCIS, Mentalist, Angel, Buffy - vampyyrintappaja, Hell's kitchen USA, Kurjat kuppilat USA. Hell no Salatut elämät, Vampyyripäiväkirjat, True Blood, Hell's Kitchen Suomi, Tanssii tähtien kanssa, Big Brother, kaiken maailman viidakon tähtöset (ja muut tämän kaltaiset julkkissarjat).

Elokuvahylly: Narniat, Harry Potterit, Carrie, Kauna, Saw, Vares-leffat, Naruto + jotkut leffat, Uuno Turhapurot, Muumit, Tim Burtonin leffat (Saksikäsi Edward, Corpse Bride, Liisa Ihmemaassa..), Disney-klassikot. Hell no: Twilight, jossain määrin Percy Jackson leffat (mutta niidenkään katsomiseen ei sentään kuole), tietyntyyppiset Amerikkalaiskomediat. Don Bluthin myöhempi tuotanto.

Soundtrack: Within Temptation, Evanescence, Amano Tsukiko, Skillet, erinäiset anime-soundtrackit, Danny Elfman, ja vähän kaikki, riippuu enimmäkseen lyriikoista - kunhan se ei ole rappia. Hell no: Justin Bieber, Robin, Miley Cyrus, itseasiassa taidan inhota suurimpaa osaa artisteista kuin pitää niistä.

TMNT


• Lempiversio: 2012

• Lempihahmot: Kaikki kilpparit, Karai, Mestari Tikku (vuoden 2012 versiossa), Casey Jones (2003 sarja), Chaplin.. ehkä pitäisi miettiä kenestä en pidä, koska suurimmasta osasta hahmoista kyllä pidän, muutamista en.

• Inhokkihahmot: Vuoden 2012 April, Vuoden 1980 Irma, April ja sen pomo + Silppuri. Joo en tykkää yhtään siitä ekasta versiosta, ja saan varmaan sen takia vihat niskaani mutta omapahan on mielipiteeni.

• Sarjaan tutustuin noin 6-vuotiaana, siskon kanssa kateltiin vuoden 1980-luvun Turtleseja nauhalta ja kirjastosta lainattiin se eka live-action elokuva. Huomautan että tykkäsin katsoa TMNT:tä vaikken osannut edes lukea, ja jaksot olivat suomeksi tekstitettyjä :D Seuraavan kerran TMNT:tä seurasin kun 2003-vuoden versio alkoi maikkarilla ollessani 10-vuotias, lempihahmo oli tuolloin Mikey ja myöhemmin myös Leo. TMNT:tä aloin seurata kunnolla vasta 12-vuotiaana kun se sattui tulemaan iltapäivisin - kun olin koulusta tullut maikkarilta, tykkäsin katsoa sarjaa siihen asti kunnes selvisi että Silppuri olikin joku avaruusolio, vähän latisti tunnelmaa.

• TMNT:hen tutustuin uudelleen viimekesänä. YouTubelta katselin kun oli tylsää. Sitten eksyin jopa Turtlepediaan ja tutustuin tähän uudempaan sarjaan, se vaikutti hyvältä mutta en tahtonut katsoa sitä, koska inhoan 3D-animaatiota, mutta trailerin nähtyäni olin varma että sarja olisi upea. Alkusyksynä katselinkin ekan kauden, enkä voi sanoa että animaatio olisi ollut rumaa tai juoni tylsä, kaikkea muuta. Eli jos kiinnostaa, katsokaa ihmeessä.

©2019 Shell Brain - suntuubi.com